SYRJÄHYPPY ROKKIIN

maikki_blogImg

SYRJÄHYPPY ROKKIIN

 

Tänä vuonna minulla mahdollistui hakea kokemusta Rockfestarilta, Ilosaarirockista ja Ilovaarista. Rokki, joka ei ole ollut minun vahvin genreni, sai nyt astua minussa esiin. Mitä sen esiinkaivamiseen tarvittiinkaan? Seurailua mediassa alueen valmistumisesta, uuden festarirannekkeen käyttöönottoa, oman retkituolin hankkimista ja koiran hoidon organisointia. Olin selannut Ilosaarirokin ohjelmaa läpi niin, että melkein esitteen kannet irtoavat, lukenut artisteista, joiden nimiä en ollut koskaan kuullut sekä hakenut vauhtia Ilovaarista (ent. Ilovaarirock) edellisenä viikonloppuna. Helleaalto oli päättänyt pyyhkäistä rokkikansan yli juuri festareiden aikaan. Jouduin harkitsemaan ajankohtia, jolloin jaksaisin itse löntystää paikalle. Tiesin, että moni tuttavistani oli rokissa, käyneet jo vuosia, jopa vuosikymmeniä. Niinpä luotin siihen, että tuttuihin törmää joka puolella. Olin siis liikkeellä yksin.

Päätin aloittaa festarin omalta kohdaltani perjantain alkuillasta. Varasin mukaani vain olkalaukun, joka sisälsi nenäliinoja, pienen kukkaron jossa oli vain yksi pankkikortti ja mahdollisia käyntekortteja uusia tuttavuuksia varten, kotiavaimet ja autonavaimet kiinnitettyinä irrotettavalla lukolla hihnaan, tyhjä vesipullo kiinnitettynä hihnaan paikalla täyttämistä varten sekä rokkiesitteen. Löydettyäni vihdoin ja viimein autolleni invapaikan, jouduin kävelemään yllättävän pitkän matkan pääportille, päästäkseni sisään. Invapaikan olisi pitänyt EHDOTTOMASTI olla lähempänä pääporttia, vaikka tilapäisenä. Nythän oli hyödynnetty vain valmiita raviradan invapaikkoja, jolta on kuitenkin vielä matkaa itse sisäänpääsyyn alueelle. Rokki kuuluu kaikille, myös heille joilla on rajoitteita.

Oli mukava todeta, että festari on muutakin kuin musiikkia. Ihmiset olivat nk. piknikeillä ja suurin osa pienissä ryhmissä. Koin itseni yksinäiseksi harhailijaksi pujotellessani heidän välistä ja etsiessäni sopivaa läpikulkua pääportille. Selvästikin tässä vaiheessa festarilaisilla musiikki oli sivuseikka ja keskityttiin yhdessä olemiseen ja hauskan pitoon. Koska minulla oli VIP-lippu, selvisin melko nopeasti sisälle pääportista ja vähäisten tavaroiden ansiosta laukussani, myös nopeasti turvatarkastuksesta.

Siinä sitten seisoa töllistelin keskellä festarikansaa ja mietin, mihin ilmansuuntaan lähtisin? Niinpä siis ääntä kohden oli suunnistettava. Minullehan alueen festivaalijärjestys oli vieras, vaikka alue sinänsä tyhjänä on tuttu. Suunnistin kohti päälavaa, josta alkoi juuri sillä hetkellä kuulua Konevitsan Kirkonkello- musiikki. Haloo hei, olin tietääkseni ROKKIFESTAREILLA? Kyseessä oli siis Ismo Alangon esiinmarssi. Se kolahti. Äänentoisto tuli minulle sopivana, eikä saanut sisuskalujani liikkeelle. Kansanmusiikki on minulle tuttu genre ja jäin pohtimaan, mitä Ismo sillä halusi viestittää? Koin asian niin, että hän arvostaa Pohjois-Karjalaa ja juuriaan. Olihan hän menettänyt äitinsä kuluvan kevään aikana ja isänsä jo ollessaan nuori. Hieno ele, joka sykähdytti. Heti sai Rokki ”pisteet kotiin”. Arvostan Alangon veljeksiä, ja olihan heidän äitinsäkin minulle tuttu jo opiskeluajoiltani Joensuun korkeakoulussa, jossa hän opetti minulle kirjallisuutta ja ilmaisutaitoa. Hän oli hieno ja taitava ihminen. Kiitos Anna-Liisa Alanko.

Mutta, missä olivat ne minun tuttavat, joita kuvittelin tapaavani? Tässä vaiheessa en törmännyt yhteenkään, eikä kukaan minuun. Anniskelualueita kun oli kiitettävästi, mutta niille ei minulla ollut tarkoitusta mennä. Päälavalta löysin sitten reitin kohti VIP- aluetta ja ruokailua. Tiesin, että tarjolla on TODELLA HUIPPUA RUOKAA! Ei tarvinnut pettyä. Ilmeisesti ”lyllerrykseni” oli sellaista laatua, että ainoa ihminen joka pysähtyi sanomaan jotakin, oli mies joka kysyi: ”Onko kaikki hyvin”? Mietin, mahdoinko näyttää niin hölmistyneeltä, että se herätti jollakin huolen? ”Kyllä on”, vastasin ja jatkoin kohti ruokapaikkaa. Ruoka oli HUIPPUA, mutta yksin syöminen ei. Tosin pari tuttua kävi jutustamassa.

Ruokailun ja vesipullon täyttämisen jälkeen tein kierrosta ruokapaikan ympärillä ja totesin, että todella mukavasti oli ympäristöä rakennettu. Oli mukavia paikkoja, joissa sai pienen suojan auringolta ja jotka mahdollistivat kokoontumiset ystävien kanssa. Tällä säällä niitä olisi voinut olla enemmänkin.

Matkani jatkui kohti tähtitelttaa, johon jäin odottelemaan seuraavaa esiintyjää. Harmikseni retkituolini oli jäänyt kiireisen lähdön vuoksi kotiin, eikä tähtiteltan alueella ollut ainoatakaan penkkiä tai istumapaikkaa? Itselleni nurmikolle istahtaminen ”jumii” paikkaan, ja nousu on haastavaa. Koska istumiseen ei ollut mahdollisuuksia, oli minun pakko lähteä liikkeelle ja niinpä jouduin lähtemään pois. Matka autolle oli yllättävän pitkä väsyneillä jaloilla. Auto tuntui olevan ihan lähellä, mutta kävely sinne vei minua yhä kauemmaksi siitä, kun yritän päästä pois alueelta. Rokkikansaa tuli ja meni meno- ja vastavirtaan. Musiikin kuuntelu tuntui jäävän itselläni vähemmälle, kun keskityin vaihtamaan paikkaa paikasta A paikkaan B.

Seuraavana päivänä lähdin alueelle hieman aikaisemmin. Tällä kertaa osasin suunnistaa suoraan oikealle parkkipaikalle. Matka rokkialueelle oli kuitenkin yhtä pitkä ja pujottelu rokkikansan välissä entistä haasteellisempaa. Ihmisiä oli huomattavasti enemmän ja mennessä sai potkiskella tyhjiä olut- ja siideritölkkejä yms. Jäin miettimään, miksi ihmiset leiriytyvät rokkialueen ulkopuolelle? Ovatko he nk. liputtomia? Jos näin on, niin rokin osallistujamäärä kaiken kaikkiaan on huomattavasti suurempi kuin lipun ostaneiden mukaan laskettuna.

Tällä kertaa rokkikansaa oli huomattavasti enemmän. Edelleenkään en törmännyt tuttaviin? Jatkoin kohti VIP- aluetta ja ruokailua, jonka luona oli menossa keikka Tähtilavalla. Oli pakko pysähtyä kuuntelemaan, koska sieltä tulevat ääniaallot suorastaan tyrmäsivät minut! Mietinkin, kuinka ihmiset voivat olla ihan äänentoistolaitteiden vieressä, kun jo teltan ulkopuolella ääniaaltojen voima on valtava?  Ilmeisesti niiden merkitys rytmihäiriöihin, migreeniin yms. ei ole monenkaan tiedossa, kuten ei myöskään niiden merkitys kiputilojen lieventämisessä. Teltan ulkopuolelle musiikki kuitenkin kuulosti TODELLA HYVÄLTÄ.

Ruokailun jälkeen oli jälleen tarkoitus jäädä kuuntelemaan seuraavaa artistia, mutta! Väsymys ja yksinolo vei voiton ja oli aloitettava matka kohti autoa ”pitkän kaavan mukaan”. Kun pääsin alas rinteeltä paikkaan, jossa ihmiset täyttivät juomapullojaan, en malttanut olla antamatta mielikuvitukselleni valtaa. Vesipisteeltä lähti letku, joka näytti johtavan ”johonkin”? En nähnyt tarkkaan, mutta letkun toisen pään luona oli ”Joen Loka” auto? Liekö letkun alkupää ollut siinä? Harmittelin, kun en saanut kuvaa siitäJ Minulle kyseinen firma edustaa muuta, kuin juomavettä.

Olen pettynyt itseeni, etten jaksanut yksin tallustaa alueella enempää, enkä jäädä kuuntelemaan aivan LOISTAVIA artisteja. Sunnuntain rokkipäivän päätin jättää tukalan kuumuuden vuoksi välistä. Seuralla on valtava merkitys omassa jaksamisessa. Musiikki on pelastanut minut monelta muulta harrastukselta, mutta jotenkin en nyt vain päässyt siitä nauttimaan siten, kuin olisin kaivannut. Alue oli kuin iso koti, jossa on bileet ja koin olevani kuokkavieras, vaikka VIP- lippu olikin. Rokkikansakin joskus ikääntyy ja haluaa palata aina uudelleen ja uudelleen tutuille paikoille kuuntelemaan hyvää ja hyvin äänentoistettua musiikkia. Heidän huomioon ottaminen niin parkkipaikoissa, sisääntulossa kuin keikkojen kuuntelussa olisi suotavaa. Vaikka yli 65-vuotiaat pääsevät maksutta kuuntelemaan, heissä on yhä enemmän niitä, jotka ovat käyneet jo vuosikymmeniä paikalla. Mutta missä he olivat nyt? Olisiko joku taho järjestäjissä erityisesti se, joka suunnittelisi ikääntyvälle rokkikansalle asiat? Ei se tarkoita karsinan rakentamista, vaan huomioimista. Esimerkiksi jonkun verran numeroituja ja edeltä käsin varattavia istumapaikkoja voisi olla, niin kuin muissakin konserteissa. Ikään kuin ”aitioita”. Ihmisillä on erilaisia tarpeita, mutta musiikki on globaalia. Musiikin nautittavuutta lisää huomattavasti se, missä ja kuinka sitä kuuntelee. Ikääntyvät henkilöt eivät kaipaa lavan välittömään läheisyyteen. Se olkoon pyhitetty faneille ja ääniaaltoja hamuaville. Heille tärkeää on kuuntelun mukavuus.

Kaiken kaikkiaan hieno Festari, ILOSAARIROCK meillä Pohjois-Karjalassa! ollaan siitä ylpeitä ja valmiita kehittämään sitä koko ajan. Mietin jopa, josko ILOVAARIN ja ILOSAARIROCKIN voisi yhdistää jotenkin niin, että ne olisivat samaan aikaan, mutta omina alueinaan? Näin nuoremmille tulisi tutuksi vanhempi rocki-/pop-musiikki ja ikääntyneemmät festarilaiset pääsisivät tekemään syrjähyppyä nykyrokin puolelle JA PÄINVASTOIN. Musiikissahan on aina kyse informaatiosta, jonka on tarkoitus jollakin tasolla koskettaa kuulijaansa. Se saa muistot heräämään ja kokemusten jakaminen on tärkeä osa vuorovaikutusta ja tiedon siirtoa aina seuraavalle sukupolvelle.

 

– Maija-Riitta Hirvonen –