Korona Tiedote

Hyvä Ääniavaran kävijä!

Koronavirus on tullut meidän jokaisen arkeemme. Haluamme säilyttää oman palvelumme mahdollisimman pitkään normaalina. Huomioimme kaikki ohjeistukset, joita annetaan ja määrätään Suomen hallituksen ja THL:n sekä Siunsoten taholta. 

Noudatamme työpaikallamme hyvää käsihygieniaa ja pyydämme teitä pesemään kätenne saippualla tullessanne ja lähtiessänne tiloistamme.  Eteisessä on myös desinfiointiaine. Pyrimme huolehtimaan soittovälineiden puhtaudesta mahdollisuuksiemme rajoissa ja siksi myös jokaisen omien käsien puhtaudesta huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää.

Tiloissamme harvoin on useampaa henkilöä samanaikaisesti, mutta useamman ollessa paikalla noudatamme yleisiä ohjeita fyysisestä etäisyydestä yms. Jos sinä tai perheenjäsenesi olette olleet ulkomailla tai sinulla on flunssaoireita, niin ethän tule Ääniavaralle.

Meillä on mahdollisuus oman potilasohjelman kautta olla myös etäyhteydessä, joten pyrimme järjestämään sellaiset tapaamiset, joissa ei tarvita välineitä ko. etäyhteysjärjestelmän kautta. Tämä koskee pääasiassa kuntoutuspsykoterapia-asiakkaita, vanhempienohjauksia ja mahdollisia palavereita. Oma terapeuttinne kertoo lisää etäyhteyden kautta toteutettavasta mahdollisuudesta. 

Toivomme ettei peruutuksia tehdä hetken päätöksellä vaan olette aina ensin yhteydessä meihin. 

Terveisin Ääniavaran väki