KORONA – PELAATKO VAI PELKÄÄTKÖ

blogi

KORONA – PELAATKO VAI PELKÄÄTKÖ

Maailmanlaajuinen pandemia lisää huolta, murhetta ja ahdistusta monen ihmisen arkeen. Kaikki kriisipuhelimet ja tukipuhelimet ovat kuormittuneet. Kun ihminen on ahdistunut ja hädässä, ajattelumme muuttuu ja emme välttämättä kykene ottamaan vastaan kaikkea ja oikeaa informaatiota emmekä noudattamaan kaikkia suosituksia, koska itsesuojeluvaistomme on niin aktiivinen, että poimimme tiedoista vain sen, mikä tukee ja helpottaa omaa selviytymisen mahdollisuutta. Tähän liittyy myös virheellinen tieto, jota jaetaan sosiaalisessa mediassa. Jos tieto on meidän olotilaamme helpottavaa, omaksumme sen ja emme kykene erottamaan sen todenperäisyyttä.

Totta vai ei

Herääkin kysymys, kumpi on henkilön kannalta järkevämpää, yrittää löytää totuus epätodesta vai omaksua asioita tiedosta siltä osin kuin se rauhoittaa omaa mieltä? Mediassa pandemiasta annetaan yhtä lailla nk. vakavaa tietoa, rauhoittelua kuin toimintamalleja. Lääkärit rauhoittelevat ja vertaavat virusta muihin kausiluonteisiin influenssiin. Tulee muistaa, että yhtä kielteistä tietoa vastaan tarvitaan useampi positiivinen tieto, jotta positiiviseen asiaan voi henkisesti luottaa. Tämä lienee jo kasvatuksen perusasioita, joka on tiedostettu. En halua ottaa kantaa siihen, mikä on oikeaa ja mikä väärää tietoa. Se selviää monessakin mielessä vasta pandemian päätyttyä. Mutta toivoisin olevan esillä enemmän viruksen sairastaneiden ja siitä selvinneiden kokemuksia, koska ne ovat kaikkein lähimpänä kansalaisia. Aina se tieto, kuinka jostakin on selvitty valaa luottamusta siitä, että minullakin on mahdollisuus selvitä. Näin jokainen voi peilata omaa vointiaan ja mahdollisuuttaan selvitä vakavastakin taudista.

Parasta itsehoitoa

Meitä opastetaan välttämään ihmiskontakteja sekä joukkotapaamisia. Olemaan ottamatta fyysistä kontaktia mutta lisäämään henkistä läheisyyttä presidenttimme Sauli Niinistön sanoin. Tämä on todella tärkeä ja selkeä ohje ja ilman paineita siitä, että kuluttaisimme aikaamme netin ääressä. Minun 88-vuotias äitini surffailee iloisesti Facebookissa, kirjoittaa sähköposteja ja maksaa laskuja netin kautta. Hän käyttää WhatsAppia puheluihin ja Messengeriä. Netti voi olla pelastus jopa ikäihmiselle, jos siihen saa opastusta. Henkisen hyvinvoinnin, hyvän mielen luominen on myös vastustuskykyä sairauksille. Ja vaikka virus iskisikin, myönteisellä suhtautumisella ja näkökulmalla siitä selviää myös henkisesti helpommin. Jos uskot, että joku lempijuomasi tai ruokasi tuntuu tehoavan oireisiin, miksi et joisi tai söisi sitä? Mieluimmin niin, kuin lähdet selvittämään internetistä, onko kyseisellä juomalla yhteyttä toipumiseen tai sairauden estämiseen ja turhaudut kun et löydä tietoa. Myös sinä itse olet oman sairautesi asiantuntija.

Miten tukimuodot muuttuvat

Monet terapiat jäävät tauolle, mikäli niitä ei voida toteuttaa etänä. Kuinka tukea niitä tarvitsevia niin, että kenenkään ei tarvitse kokea tulevansa hylätyksi tai olevansa eriarvoisessa asemassa? Meidän jokaisen on osallistuttava yhteiskuntamme velvoitteisiin, mutta mielenkiintoista on se, miksi sen pitää tapahtua poikkeuslain voimalla? Uskon, että jokainen terapeutti tekee parhaansa ja pyrkii hoitamaan asiakkaansa niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi. Mutta osa myös terveysalan ammattilaisista varautuvat siihen, jos käsky käy muualle akuutimpaan hoitoon avuksi, on siihenkin suostuttava. Mutta terapiasuhde ei häviä mihinkään ja voihan sitä vaikka kuulumisia asiakkaalta terapeutti itsekin kysyä välillä, niin asiakas kokee että ei ole unohdettu. Toisten auttaminen ja kiinnostuminen arjesta on myös erittäin terapeuttista, vaikka siitä ei aina maksettaisikaan.

Mitä seuraavaksi

Olemme pian tilanteessa kuin toisen maailmansodan jälkeen, jolloin koko suomen kansa aloitti sotavelkojen maksamisen tekemällä työtä yhdessä ja tiedostaen kaikkien yhteisen hyvinvoinnin. Ihmisten yhteisöllisyys kasvoi ja yhteisestä tragediasta tuli yhteinen tavoite. Tuosta ajasta tähän päivään on mahtunut useampi sukupolvi, mutta uskon tällä kokemuksella olevan kauaskantoiset positiivisetkin seuraukset. Olemmeko oppineet siitä jotakin? Onko meillä ihmisiä, jotka kertoisivat tänään meille, kuinka silloin onnistuttiin? Pitkään on myös keskusteltu siitä, kuinka vanhukset on unohdettu. Nyt on jopa jouduttu pakon eteen, jossa heidät on otettava huomioon. Toivon, että tämä avaisi pysyvämmän olotilan ja toimintamalleja myös ikäihmisten arvostamiseen ja auttamiseen. Voisiko syntyä uusi tärkeä ikäryhmä 70+? Onko ruuan tilaaminen kaupasta tullut jäädäkseen eli onko kehitetty/ tuunattu palvelu päässytkin nopeammin käytäntöön vai onko kotiruoka tullut uudelleen jäädäkseen? Onko sosiaalinen media tullutkin lähemmäksi ikäihmisiä ilman napinaa siitä, että fyysinen kontakti on paljon tärkeämpi vai voisivatko ne olla toisiaan pois sulkematta tärkeitä molemmat? Kehitämmekö uusia yhteisöllisiä toimintamalleja ja aktiviteetteja kotiin, jotta perheet viihtyisivät paremmin kotona lastensa kanssa ja läheisyys kasvaisi?

Näin pohjoisen luontoa rakastavana en malta olla vertaamatta tilannetta kullanhuuhdontaan. Kaiken kriisin keskellä on myös pieniä kultahippuja. Olemme kuin keskellä vaskoolia hiekan seassa emmekä meinaa erottaa kultahippusia, koska heilutamme vaskoolia niin paljon. Pysähdys hetkeksi omien onnistumisten äärelle auttaa keskittymään ja löytämään ne kaikkein pienimmätkin kultahiput kaikesta siitä hiekasta ja sorasta johon ne meinaavat hukkua. Uskon ja luotan, että tasaisella heilutuksella ja puhtaalla vedellä tehdään ihmeitä ja kultaa riittää jokaiselle, kun on sen aika.

 

Maija-Riitta Hirvonen, psykoterapeutti

Ääniavara Oy