ÄäniAvaran syntytarina

 

Syntymätön lapsi, vielä sikiö oli osa äitiään. Äiti ja ulkopuoliset henkilöt pohtivat vakavasti raskauden keskeytystä. Sikiön sydänääniä ei kuultu. Sikiö oli äitinsä armoilla. Juuri kriittisellä päätöksen tekohetkellä pienen sikiön sydänäänet yllättäen kuultiin ja äiti päätti jatkaa vaikeaa raskauttaan. Äidin ilo ja merkityksen antaminen omalle syntymättömälle lapselleen oli sanoin kuvaamatonta ja lapsen elämä sai luvan jatkua. Syntyi pieni, heiveröinen siipirikko, jonka vahvuutena oli kaunis ja hoitava ääni.ÄäniAvara on syntynyt perustajansa elämisen mahdollistumisesta. Se on syntynyt antamaan ääntä kuuluviin musiikin informaatiota apuna käyttäen ja luomaan sen tekijälle tulevaisuutta. Ääniavaran perustaja syntyi eräänlaiseksi laululinnuksi, heikompien ääneksi, Äänen lähettilääksi.

ÄäniAvara auttaa saamaan siivet elämään, arvot arkeen. Se antaa äänen sillekin, jolla sitä ei ole tai jonka oma ääni on heikko. ÄäniAvara uskoo jokaisen haudotun munan sisältä kuoriutuvaan poikaseen ja siihen, että niin sisäisellä kuin ulkoisella äänellä on merkitystä.

ÄäniAvara on rohkeasti kasvanut yritykseksi, joka haluaa olla mukana viemässä suomalaista sosiaali- ja terveysalan osaamista maailman kartalle. Se haluaa olla kehittämässä palveluita ja tuotteita, jotka ovat mahdollisimman monen saatavilla. ÄäniAvara haluaa luoda äänelle mahdollisuuden vaikuttaa ja hoitaa.

ÄäniAvara kantaa pesäänsä koko ajan uusia korsia ja opettaa uusia poikasia lentämään. Se tietää, kuinka pienestä voi kasvaa suurta ja syntymättömästä syntyä mahdollisuus.