UUTISET

maikki_blogImg

SUOMALAISTA TAIKAA

TAIKA, the social companion from arctic Finland Robotiikka tulee tueksi varhaiskasvatukseen – Oletko Sinä valmis? ”Robotteja ei ole olemassa”, tuumasi pieni päiväkotilainen, kun kysyttiin roboteista.   Mistä ajatus nousee, kun …

maikki_blogImg

MINÄ HYVÄ VANHEMPI

MINÄ HYVÄ VANHEMPI   Minulla on ollut ilo ja kunnia toteuttaa yhdessä työtovereideni kanssa kehittämäämme uutta KESS- palvelumuotoa (Keys for Skills and Solutions) eräässä Pohjois-Karjalaisessa kunnassa. Kokeiluun on osallistunut myös …

maikki_blogImg

SYRJÄHYPPY ROKKIIN

SYRJÄHYPPY ROKKIIN   Tänä vuonna minulla mahdollistui hakea kokemusta Rockfestarilta, Ilosaarirockista ja Ilovaarista. Rokki, joka ei ole ollut minun vahvin genreni, sai nyt astua minussa esiin. Mitä sen esiinkaivamiseen tarvittiinkaan? …

maikki_blogImg

VARHAISEN TUEN ÄÄNI

VARHAISEN TUEN ÄÄNI   Viimeaikainen keskustelu soite-uudistuksesta on täyttänyt lähes kaikki äänitorvet. Soite-uudistuksellahan pyritään turvaamaan kaikille ja kaikkialla tarpeelliset sosiaali- ja terveyspalvelut. Tulevaisuus on kuitenkin pitkälle meidän lastemme käsissä ja …

maikki_blogImg

TEKOÄLYN ÄÄNI

TEKOÄLYN ÄÄNI   Tekoäly ja robotit tulevat väistämättä olemaan suuri osa lasten ja kasvatuksen maailmaa. Puhutaan paljon siitä, että robotit, eivät koskaan korvaa ihmistä. Mutta todellisuudessa, niin varmaan tulee kuitenkin …